Uusi-Seelanti 2013

Kaikki neljä peräkkäistä lentoa Aucklandista Kuopioon oli aikataulussaan, koneenvaihdot menivät sujuvasti ilman turhaa odottelua ja kotona oltiin aamulla tasan klo 9. Kissat olivat vanhaan tuttuun tyyliin vastassa. Seuraavaa reissua odotellessa…

Tämän reissun viimeinen päivä Uudessa-Seelannissa meni kaupungilla pyöriessä.
Aamupäivällä käytiin Sky Towerissa ihailemassa Aucklandin maisemia.

Ylhäältä näkee alas.
Tornilla on korkeutta 328 metriä ja ylin tasanne sijaitsee 220 metrin korkeudessa.

Mikäli rohkeutta riittää, niin voi käydä kävelemässä ulkona ja katsella vaikka liikenteen vilinää alla.

Rohkeimmat eivät tyydy kävelyyn, vaan hyppäävät tornista alas 192 metriä. Kuvan vanha herra näyttää esimerkkiä.

Aucklandin edustalla on saaria, joihin pääsee keskustassa sijaitsevasta satamasta mm. katamaraanilla. Satamassa vierailee myös isoja laivoja, tänään niitä oli kolme.

Satamassa on myös paljon ravintoloita, joissa mm. turistit näkyy viihtyvän

Huomenna lähtee lento täältä päivällä kohti kotia ja perillä Kuopiossa meidän pitäisi olla keskiviikkona aamupäivällä.
Uudessa-Seelannissa jään kaipaamaan mäkiä, tuoretta lähiruokaa ja paikallisia kuppiloita. Jyrkkiä ja pitkiä “raatomäkiä” olisin halunnut juosta vielä lisää. Täällä ravintolat eivät tarjoa asiakkaille puolivalmisteista tehtyjä annoksia toisin kuin esim. Suomen ketjuravintolat. Pidän siitä, että tilattua annosta odotellaan tovi aperitiivia nautiskellen. Odottelu palkitaan, ruoka on aina tuoretta ja hyvää. Tällä reissulla tuli syötyä paras pihvi sitten aikoihin ja koko annos juomineen oli täysi 10.
Kylien ja lähiöiden kuppilat saattavat aukaista ovensa sunnuntaisinkin aamulla 6-7 aikaan. Mikäpä mukavampaa kuin poiketa vaikka aamulenkillä hakemassa juomaa tai kahvilla paikallisessa kuppilassa.
Ai niin – tuotetaanhan täällä myös erinomaisia viinejä

Tänään aamulla juostiin helmikuun kotirataultra Aucklandissa. Reitti katsottiin valmiiksi ensitöikseen, kun tänne saavuttiin perjantaina iltapäivällä. Majapaikka (huoneistohotelli) on keskustassa sataman tuntumassa. Lähtö oli suunnilleen Vector Areenan kohdalla Quary Streetiltä, josta juostiin itään merenrantaa pitkin Saint Heliers -lahdelle, jonne on matkaa noin 9 km. Lähdin matkaan paikallista aikaa 5:50 ja Riti noin 6:40. Aurinko nousee täällä seitsemän aikaan eli lähdin juoksemaan pimeän aikaan. Merenrantareitti tuntuu olevan suosittu, sillä ensimmäisen puolen tunnin aikana pimeän vielä ollessa näin noin 10 muuta juoksijaa, joista muuten kaikki olivat naisia. Tunnin jälkeen baana alkoi jo täyttyä ja pyöräilijät olivat myös tuolloin lähteneet liikkeelle sankoin joukoin. Juoksin ensimmäisellä kerralla hieman Saint Heliers -lahden ohi 13 km:n päähän asutusalueelle, jossa sain myös mäkeä muutoin tasaiselle reitille. Ensimmäisen kerran keskustaan takaisin saavuttua kävin juoksemassa myös länteen päin sataman alueella. Riti juoksi 25 km ja minä 50 km. Aamukymmenen aikaan kotirataultra oli jo suoritettu.

Päivä on jo pitkällä ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun takana on noin 48 km.

Kotirataultran lähtö- ja maalipaikka oli keskustassa, Tästä sinne on matkaa vain noin yksi kilometri.

Eipä tässäkään hotellissa ole valittamista, kun on vermeet uuneineen, astian- ja pyykinpesukoneineen ja neliöitä olisi riittävästi vaikka pitempiaikaiseen majoitukseen. Pitää ottaa tässä vielä pienet torkut ennen palauttaville lähtöä. Ehkäpä illalla rentoudutaan enemmän sataman lukuisissa ravintoloissa.

Keskiviikkona vaihdettiin majapaikka Rotoruan motellista Taurangan B&B-majataloon, jossa yövyttiin kaksi yötä. B&B-paikat ovat aina olleet mukavia ja tämänkertainen oli kyllä yksi parhaimmista. Toisena iltana syötiin emännän tekemää venäläistä ruokaa isännän ja emännän kanssa. Evästä oli tarjolla ylin kyllin ja hyvää oli.
Taurangan nähtävyys top one on ranta, jota tietty käytiin katsomassa.

Mount Maunganui on ollut ennen oma kaupunki, nyt osa Taurangaa. Niemen päässä on pieni vuori, jonne kiipeämistä ei kannata jättää väliin.

Rantaa riittää vaikka muille jakaa.

Vaikka uutiset Suomessa kertovat tulipaloista Australiasta, on maaperä kuiva myös Uudessa-Seelannissa kesällä.

Näitä merkkejä näkee tien poskessa ympäri Uutta-Seelantia. Viisari on useimmiten tapissaan kohdassa “Extreme”.

Matkan aikana on tullut poikettua kaupassa jos toisessakin ja jotain pientä on tarttunut kotiin vietäväksi.

Tänään tarttui mukaan tällainen urheilutekstiili. Sillä voisi olla käyttöä vaikkapa Spartathlonissa tai mikseipä vaikka huomisessa kotirataultrassa.

Sunnuntaina tulimme tuliperäiseen Rotoruaan. Matkan varrella kävimme katsomassa Taupon lähellä Craters of the Moon -paikkaa, jossa maaperästä tunki höyryä useista aukoista ja mutakuopat kiuhuivat kuplien.

Maorit olivat aikoinaan hyödyntäneet mutakuoppia ruoanlaitossa. Rotoruassa ilma haiskastaakin välillä mädältä munalta rikin hajun tullessa maaperästä.

Rotoruassa olemme kuntoilleet ja ulkoilleet aktiivisesti. Vaikka kuumuus ja auringonpaiste “vaivaakin” päivällä, voi silti lenkkeillä sankkojen lehvästöjen ja metsien katveessa viileässä ja kosteassa ilmassa. Parin kilometrin päässä on sankka punapuumetsä, jossa lenkki- ja pyöräilypolkuja löytyy joka kunnon mukaan.
Eilen Jarmo teki mäkitreenin paikoin hyvinkin jyrkällä polulla. En ymmärrä, miten siinä ylipäätään edes juokseminen onnistui, kun minulla jo kiipeäminenkin otti hengen päälle. Neljän kilometrin matkalla nousua oli 350 metriä. Hienot näkymät Rotorua-järvelle odottivat polun päässä vuoren huipulla (758 m).
Kun kuntoilee, niin pestävää riittää. Motellissa pyykinpesu onnistuu halvalla.

Tämän lahden tieltä löytyikin aika paljon eläinten ruatoja. Lahdella näkyi asustavan myös mustajoutsenia! Täytyi ihan tarkistaa, onko sellaisia oikeasti olemassa, mutta niitähän asuukin tällä puolella maapalloa.

Tänään törmättiin ensimmäisen kerran suomalaiseen tällä reissulla. Nainen oli jo asunut vuosikymmeniä Uudessa-Seelannissa ja osasi, ihme kyllä, ihan sujuvasti suomea vielä.

Maratonin jälkeisellä viikolla juoksukilometrit jää yleensä vähiin luonnollisesta syystä, eikä tämäkään kerta tuo siihen poikkeusta. Keskiviikkoiltana tuli kuitenkin aloitettua taas lenkkeily. Kesä on täällä parhaimmillaan ja aurinko paistaa kuumasti päivällä, joten varhainen aamu tai ilta on paras ajankohta lenkkeilyyn. Keskiviikon iltalenkin ja kolmen (to, pe, la) varhaisen ennen aamiaista juostun lenkin saldoksi tuli 101 km. Myös Riti on juossut lenkit aamuisin. Ensi viikolla on tarkoitus juosta alkuviikosta ja yksi pitkä sunnuntaina. Muu liikenevä aika pyhitetään “kulttuurille”.

Eteläisen Tyynen valtameren rannalla oli hyvä baana juosta pitempiäkin lenkkejä.

BB-majapaikan makuuhuone ja kylpyhuone ovat tilavat. Fasiliteetit ovat myös kunnossa, sillä kylpyhuoneesta löytyy mm. hierova poreallas.

Tänään lauantaina Art Deco -viikonlopun tapahtumarikkain päivä. Kävimme seuraamassa kaupungilla mm. lentonäytöstä, vanhojen autojen paraatia ja pukunäytöstä.

Näyttävän vanhojen lentokoneiden lentonäytöksen esittivät ilmavoimien vanhemmat lennonopettajat.

Autoparaatiin osallistui yli 300 vanhaa autoa, myös isäntäväki oli paraatissa mukana Pontiacillaan.

Packard, tuo Yhdysvaltain Rolls-Royce. Ask the man who owns one!

Art Deco -tapahtuman oleellisen asia on, että ihmiset pukeutuvat sen ajan (20-30-luku) tyylisiin vaatteisiin ja tätä ei tosiaan voinut olla huomaamatta. Tässä ladyt ja poika näyttävät mallia.

Ei tapahtumaa ilman kisaa. Tässä classic-pukukisan osallistujat.

Huomenna sunnuntaina onkin sitten reissupäivä. Maisemat ja majapaikka vaihtuu rannikolta sisämaahan.

Pari päivää sitten tulimme lautalla Pictonista Wellingtoniin

ja sieltä vielä Martinborough’n viinialueelle. Majoituimme mukavaan B&B-taloon, jossa illalla nautimme myös isännän tekemää vuoden 2005 pinot noir -viiniä porukalla. Oi, kun se olikin hyvää!
Tässä meidän huoneen avain:

Suomessa ei ehkä onnistuisi tuolla nimellä rekisteröinti. Rekkarista tulee lähinnä mieleen eräs Juicen vanha biisi .
Tänään tulimme sitten Napierin art deco -kaupunkiin. Matkan varrella kävimme myös villieläinpuistossa. Kiwien bongailu oli aika hankalaa, koska ne olivat hyvin pimeissä olosuhteissa, mutta yhdestä ruokittavasta poikasesta sentään sai kuvan otettua.
Tuatara:Puistossa hengailua:

Maratonin jälkeisenä aamuna olimme
ajoissa liikenteessä. Aamiaisen jälkeen hyvästelimme majatalon
porukat ja läksimme käymään Punakaikissa, josta löytyy mm.
erikoiset luonnonmuodostelmat: ”pannukakkukalliot” (Pancake
Rocks).

Kasvusto eteläsaaren länsipuolella on erittäin rehevää
ja tiheää sademetsää, jonne on turha haaveilla pääsevänsä
ilman apuvälineitä.

Onneksi valmiita vaellusreittejä on
valtavasti. Tie Blenheimiin kulki aluksi samaa reittiä, jota
edellisenä päivänä olimme juosseet (ja minä kävellytkin pari
kertaa). Reitti oli todella mäkinen ja upea korkeine vuorineen,
rehevine pöheikköineen Buller-joen virratessa siinä välissä.

Puolimaratonin lähtöpaikka (yläpuolella)

– ja maratonin lähtöpaikka (alapuolella)

Tänä aamuna kipusimme Vernon-vuorelle
ilman pysähdyksiä täällä Blenheimissä. Tuli kuuma tarpoessa
jyrkkiä rinteitä, mutta onneksi huipulla sentään tuuli vilvoitti
hikistä matkamiestä ja -naista. Alapuolella näkyy Blenheimin kaupunki.

Vielä kuva maratonin jälkeisestä juhlasta ennen palkintojen jakoa. Kuvassa isäntä ja emäntä sukulaisineen/tuttavineen: